Kesäpäivät 2020 peruttu

26.8.2020

Olemme joutuneet valitettavasti siirtämään vuosittaisia koulutuspäiviämme vuodella eteenpäin elokuulle 2021. Tarkempi päivämäärä varmistuu myöhemmin.

Tänä vuonna Terje Varpen kouluttaman kaksipäiväisen täydennyskoulutuksen aihe olisi ollut Uudet löydöt. Viime vuoden koulutuksessa saimme todella hyödyllistä tarkennusta jo valmiiksi hyvin spesifisiin vyöhyketerapiakarttoihimme ja käytännön vyöhyketerapiahoidon toteuttamiseen. Tätä jatkuvasti edistyvää kehitystyötä ja uusia löytöjä olisi Terje kouluttanut meille myös tänä vuonna.

Tänä vuonna kohtasimme haasteita koulutuksen järjestämisessä ajankohtaisen maailmantilanteen vuoksi. Etäkoulutus Zoomin välityksellä oli myös suunnitteilla, mutta osallistujia emme valitettavasti saaneet tarpeeksi.

Ensi vuonna uusi yritys! Jäsenten kannattaa tässä välissä kerrata aikaisempien vuosien luentomateriaaleja, niistä on aina hyötyä ja materiaaleja kerratessa avautuu uusia näkökulmia.